Viasatin tarjonnasta löydät takuulla elokuvan, joka on juuri sinun makuusi - ympäri vuorokauden. Näet vuosittain noin 300 ensi-iltaelokuvaa, keskimäärin kuusi ensi-iltaa viikossa. Kymmenen kanavaa täynnä upeita elokuvia, uusimmista kassamagneeteista rakastettuihin klassikoihin.
Komedia kahdesta hemmotellusta nelikymppisestä miehestä (Will Ferrell ja John C. Reilly), joista tulee velipuolet, kun heidän yksinhuoltajavanhempansa lyövät hynttyyt yhteen. USA 2008.
Draamakomedia hyvin erilaisista kodeista olevista koulupojista, jotka ryhtyvät eräänä 1980-luvun alun pitkänä kesänä kuvaamaan ”Taistelijan” innoittamaa elokuvaa. Britannia 2007.
Angus-poika löytää Loch Nessin rannalta salaperäisen esineen. Se osoittautuu taikamunaksi, josta kuoriutuu myyttinen vesihevonen. Rooleissa mm. Ben Chaplin ja Emily Watson. Britannia/USA 2007.
Beatlesin musiikki ja Vietnamin sota toimivat kulisseina draamassa, joka kertoo yläluokkaisen amerikkalaistytön Lucyn ja köyhän liverpoolilaispojan Juden romanssista 1960-luvun Amerikassa. USA 2007.
Melanie haluaa lähteä tyttöjen kanssa katsastamaan yliopistoja valitakseen niistä sopivan. Ylisuojeleva isä (Martin Lawrence) lähtee mukaan pitääkseen tyttärensä kaidalla tiellä. USA 2008.
Hemmoteltu hienostohauva Chloe lomailee tässä komediassa Meksikossa omistajansa Vivin (Jamie Lee Curtis) sukulaistytön kanssa ja tarvitsee eksyttyään ystäviensä apua löytääkseen kotiin. USA 2008.
Amerikkalainen yhtiö valtaa tässä poliittisessa satiirissa Lähi-idän Turaqistanin, ja palkkatappaja Brand Hauser (John Cusack) pestataan raivaamaan paikallinen öljyministeri pois tieltä. USA 2008.
Sam Raimin kauhuelokuva Christinestä (Alison Lohman), jolla on hyvä työpaikka, mahtava poikaystävä ja loistava tulevaisuus. Sitten kirous tekee hänen elämästään yhtä helvettiä. USA 2009.
Lukas Moodyssonin draama työlleen omistautuneesta pariskunnasta Ellenistä ja Leosta (Michelle Williams ja Gael Garcia Bernal), heidän tyttärestään ja tämän filippiiniläishoitajasta. Ruotsi 2009.
Amerikkalainen kauhuelokuva vuodelta 2008. Sarveiskalvonsiirto palauttaa nuoren viulistin Sydneyn (Jessica Alba) näön. Hän alkaa kuitenkin nähdä omituisia, pelottavia välähdyksiä.
Poliisi Andy Devereaux’n työpari löydetään tässä trillerissä kuolleena hirmumyrsky Katrinan jäljiltä. Myöhemmin selviää, että hänet onkin ehkä murhattu. Pääosissa Val Kilmer ja Sharon Stone. USA 2009.
Colin Farrell esittää entistä poliisin erikoisjoukon S.W.A.T:n jäsentä, joka kutsutaan takaisin palvelukseen, kun joukko saa tehtäväkseen kuljettaa vankilaan vaarallisen huumepomon.
Laivaston erikoisjoukkojen upseeri Waters lähetetään sisällissodan repimään Nigeriaan pelastamaan amerikkalaista lääkäriä. Tämä ei kuitenkaan suostu hylkäämään potilainaan olevia pakolaisia.
In the not too distant future, a team of genetically unique men and women, lead by John Foster, make a daring, first attempt trip back in time in order to prevent the discovery of meteors containing a...
Charlien enkelit etsivät kahta kadonnutta hopeasormusta, joiden salakirjoitus paljastaa kaikkien todistajien suojeluohjelmassa olevien uudet nimet. Vastassaan heillä on langennut enkeli Madison Lee.
1800-luvun lopun Meksikoon sijoittuva toimintakomedia kahdesta naisesta, Mariasta ja Sarasta (Penélope Cruz ja Salma Hayek), jotka päättävät yhdessä kostaa häikäilemättömälle pankkimagnaatille.
Danny Ocean (George Clooney) kokoaa joukkionsa kolmanteen keikkaan, kun kasinonomistaja Willy Bank (Al Pacino) pettää yhden alkuperäisen porukan jäsenistä. Mukana myös Brad Pitt. USA 2007.
Jännittävä toimintaelokuva nuorista, joilla on erityisiä kykyjä. He pakenevat hämärää hallituksen osastoa, joka tahtoo tehdä heidän kykyjensä avulla pahaa. USA/Kanada 2009.
Trilleri valokuvaajasta, joka haluaa tutustua pimeään puoleensa ja alkaa seurata New Yorkin maanalaisessa riehuvaa sarjamurhaajaa. Tuloksena on todella painajaismaisia kuvia. USA 2008.
Komedia opiskelija Gibistä (John Cusack), joka lähtee lomalle kaverinsa luokse Kaliforniaan. Mukaan tulee poikaystävän odottama Alison (Daphne Zuniga). Matkalla sattuu ja tapahtuu! USA 1985.
Tri Outolempi eli: Kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia
Stanley Kubrickin musta komedia, jossa fanaattinen amerikkalaiskenraali uhkaa aloittaa ydinsodan Venäjää vastaan. Sotilasjohtajien täytyy keksiä tilanteeseen jonkinlainen ratkaisu. Britannia 1964.
Jokilaivan happaman kapteenin poika (Buster Keaton) pestautuu isänsä palvelukseen ja osoittautuu todelliseksi maakravuksi. Kaiken lisäksi hän rakastuu isänsä pahimman kilpailijan tyttäreen. USA 1928.
Brittiläinen kauhuelokuva vuodelta 1962. Meteorisade sekoittaa maapallon ekosysteemin, sokeuttaa kaikki ilmiön havainneet ihmiset ja saa lihansyöjäkasvit heräämään.
Francis Ford Coppolan draama kotirouva Nataliesta, joka kauhistuu huomatessaan olevansa raskaana ja pakenee vastuuta lähtemällä tien päälle. Rooleissa mm. James Caan ja Robert Duvall. USA 1969.
Sam Raimin ohjaama ja osin Coenin veljesten käsikirjoittama 1920-luvun gangsterimaailmaan sijoittuva slapstick-komedia kahdesta palkkamurhaajasta ja tappajaksi lavastetusta nörtistä. USA 1985.
Häpeämätön komedia pianisti Franz Lisztin elämästä. The Whon laulaja Roger Daltrey esittää huikentelevaa pianistia, ja Paul Nicholas on juonitteleva Richard Wagner. Britannia 1975.
Draamakomedia riitaantuneista soul-laulajista (Samuel L. Jackson ja Bernie Mac), jotka suostuvat parinkymmenen vuoden tauon jälkeen esiintymään yhdessä erään soul-legendan muistokonsertissa. USA 2008.
Osittain omaelämäkerrallinen draama perheestä, jonka synkät salaisuudet nousevat pintaan, kun perhettä kohtaa yllättävä tragedia. Rooleissa mm. Julia Roberts, Ryan Reynolds ja Willem Dafoe. USA 2008.
Vuoteen 1976 sijoittuva draamakomedia neljästä kaveruksesta, jotka keräävät simpukoita Long Islandissa. Ahneet grynderit uhkaavat vallata rannat. Rooleissa mm. Paul Rudd ja Ron Eldard. USA 2006.
Draamakomedia parhaat päivänsä nähneestä Hollywood-tuottajasta (Robert De Niro), joka ei millään tahdo saada uusinta elokuvaansa tehtyä. Mukana myös Bruce Willis ja Stanley Tucci. USA 2008.
Norjalainen draama vuodelta 2009. 15-vuotias Daggi saa tilaisuuden muuttaa elämänsä, kun hänet lähetetään kaupungista uuteen perheeseen maaseudulle, mutta onnistuuko se?
Andersen yrittää etsiä naapuritalosta roskista, koska hänen omansa ovat täynnä. Lopulta hän heittää roskapussin aidan yli kadulle. Juuri samalla hetkellä murtovaras kaahaa ohi poliisit perässään…
Viktor joutuu tanskalaiskomediassa pahoihin velkoihin. Niinpä hän ilmoittaa itsensä ja Anjan television hääohjelmaan, jonka palkintona on häät ja miljoona Tanskan kruunua - salaa Anjalta tietenkin!
Ruotsalainen draama vuodelta 2008. Micka on itsenäinen uranainen, jolla ei voisi mennä paremmin. Sitten hän rakastuu naapurissa asuvaan Danneen, jossa ei ole mitään trendikästä.
Bille Augustin draama säveltäjä Martinista ja ensiviulisti Barbarasta, joiden elämä muuttuu, kun Martinilla todetaan Alzheimerin tauti ja hänen persoonallisuutensa alkaa muuttua. Ruotsi 2001.
Ruotsalainen draama vuodelta 2008. Micka on itsenäinen uranainen, jolla ei voisi mennä paremmin. Sitten hän rakastuu naapurissa asuvaan Danneen, jossa ei ole mitään trendikästä.
Hautausurakoitsija Yngve Johansson on ammattinsa vuoksi tärkeä ja arvostettu kyläläinen. Hän ottaa joka kesä luokseen pari kaupunkilaislasta. Kesällä 1958 on Annikan ja Mårtenin vuoro asua Yngven luon...
Bille Augustin draama säveltäjä Martinista ja ensiviulisti Barbarasta, joiden elämä muuttuu, kun Martinilla todetaan Alzheimerin tauti ja hänen persoonallisuutensa alkaa muuttua. Ruotsi 2001.
Tositarina norjalaisesta 2. maailmansodan aikaisesta vastarintaliikkeen taistelijasta Max Manusista, joka oli tärkeä sabotoija. Hän kamppaili myös henkilökohtaisia ongelmia vastaan. Norja/Tanska 2008.
Parhaat kaverukset Roro ja Mans hoitavat työkseen kaupungin puistoja, ja päivät kuluvat leppoisasti. Yhtäkkiä Mansille tulee potenssiongelmia, ja Roro tajuaa, että hänellä on viikon päästä häät täysin...
Zingo haluaisi jo rauhoittua, mutta ensin hänen on kuitattava huumevelat. Zingo ryhtyy kuvaamaan serkkunsa kanssa elokuvaa, mutta ei tiedä, että rahoittajat ovat tilanneet pornoelokuvan.
Tositarina norjalaisesta 2. maailmansodan aikaisesta vastarintaliikkeen taistelijasta Max Manusista, joka oli tärkeä sabotoija. Hän kamppaili myös henkilökohtaisia ongelmia vastaan. Norja/Tanska 2008.
Isänsä kuolemaa sureva lapsinero Matthew Hanson saa tässä draamassa uuden ystävän isänsä etäisestä veljestä Cutterista. He yhdistävät voimansa pelastaakseen erään tytön vaarasta. Kanada 2008.
Animaatioelokuva 12-vuotiaasta pojasta, joka löytää huikean vedenalaisen maailman, jossa ilkeä hai ja ankerias pitävät lapsia vankeinaan. Puola/Britannia 1978.
Kern joutuu taistelemaan pahaa uhkaa vastaan tässä seikkailuelokuvassa. Onneksi hän saa apua yllättävältä taholta, kun Veritas, hänen lempisarjakuvasankarinsa, herää henkiin. Meksiko/Britannia 2007.
Luokkaretkellä olevat koululaiset päättävät tässä komediassa pelastaa merileijona Slappyn paikallisesta merimaailmasta. Sitä ei kuitenkaan ole helppo piilotella tiukalta rehtorilta. USA 1998.
Kun Miley Stewartin (Miley Cyrus) kaksoiselämä poptähti Hannah Montanana alkaa tässä draamakomediassa mennä överiksi, isä pakottaa tytön kotikonnuille Tennesseehen selvittelemään ajatuksia. USA 2009.
Tässä animaatioelokuvassa ihmiset ovat lähteneet maapallolta, koska se on muuttunut suureksi kaatopaikaksi. Vain Wall-E-robotti on jätetty sinne yksin siivoamaan. USA 2008.
Romanttinen komedia korviaan myöten veloissa olevasta ostoholistista Rebeccasta (Isla Fisher), joka palkataan vahingossa toimittajaksi talouslehteen. Sieltä löytyy myös uusi rakkaus. USA 2009.
Amerikkalainen komedia 2007. Bill (Aaron Eckhart) on kyllästynyt elämäänsä ja haaveilee muutoksesta. Kaiken kruunaa se, että hänen vaimonsa jää kiinni pettämisestä. Muissa rooleissa mm. Jessica Alba.
Brittiläinen komedia 2007. Tyttökoulu St. Trinian'sin talous on kuralla. Opetusministeri (Colin Firth) on päättänyt laittaa anarkistisen koulun kuriin, mutta oppilaat eivät aio alistua moiseen.
Magnetisoitunut Jerry (Jack Black) tuhoaa vahingossa ystävänsä Miken (Mos Def) videovuokraamon kaikki nauhat. Korjatakseen vahingon kaverukset päättävät kuvata filmit itse uudestaan. USA 2008.
Tanskalainen draama (2008) poliisi Robertista, joka menee sijaiseksi maaseudulle saadakseen elämänsä järjestykseen. Maalaiselämä ei kuitenkaan ole lainkaan niin leppoisaa kuin hän oli kuvitellut.
Komedia kahdesta hemmotellusta nelikymppisestä miehestä (Will Ferrell ja John C. Reilly), joista tulee velipuolet, kun heidän yksinhuoltajavanhempansa lyövät hynttyyt yhteen. USA 2008.
Draamakomedia hyvin erilaisista kodeista olevista koulupojista, jotka ryhtyvät eräänä 1980-luvun alun pitkänä kesänä kuvaamaan ”Taistelijan” innoittamaa elokuvaa. Britannia 2007.
Angus-poika löytää Loch Nessin rannalta salaperäisen esineen. Se osoittautuu taikamunaksi, josta kuoriutuu myyttinen vesihevonen. Rooleissa mm. Ben Chaplin ja Emily Watson. Britannia/USA 2007.
Beatlesin musiikki ja Vietnamin sota toimivat kulisseina draamassa, joka kertoo yläluokkaisen amerikkalaistytön Lucyn ja köyhän liverpoolilaispojan Juden romanssista 1960-luvun Amerikassa. USA 2007.
Melanie haluaa lähteä tyttöjen kanssa katsastamaan yliopistoja valitakseen niistä sopivan. Ylisuojeleva isä (Martin Lawrence) lähtee mukaan pitääkseen tyttärensä kaidalla tiellä. USA 2008.
Hemmoteltu hienostohauva Chloe lomailee tässä komediassa Meksikossa omistajansa Vivin (Jamie Lee Curtis) sukulaistytön kanssa ja tarvitsee eksyttyään ystäviensä apua löytääkseen kotiin. USA 2008.
Amerikkalainen yhtiö valtaa tässä poliittisessa satiirissa Lähi-idän Turaqistanin, ja palkkatappaja Brand Hauser (John Cusack) pestataan raivaamaan paikallinen öljyministeri pois tieltä. USA 2008.
Sam Raimin kauhuelokuva Christinestä (Alison Lohman), jolla on hyvä työpaikka, mahtava poikaystävä ja loistava tulevaisuus. Sitten kirous tekee hänen elämästään yhtä helvettiä. USA 2009.
Lukas Moodyssonin draama työlleen omistautuneesta pariskunnasta Ellenistä ja Leosta (Michelle Williams ja Gael Garcia Bernal), heidän tyttärestään ja tämän filippiiniläishoitajasta. Ruotsi 2009.
Amerikkalainen kauhuelokuva vuodelta 2008. Sarveiskalvonsiirto palauttaa nuoren viulistin Sydneyn (Jessica Alba) näön. Hän alkaa kuitenkin nähdä omituisia, pelottavia välähdyksiä.
Mestarien liigan viikkomakasiini näyttää kuluvan viikon Mestarien liigan otteluiden parhaat palat ja käy läpi viikon kohokohdat. Lisäksi ohjelmassa katsotaan, mitä tulevat ottelut tuovat tullessaan.
A U.S. Navy aircraft carrier is the tip of the spear for today’s high-tech military operations. Launching F-18 fighter jets from the flight deck in under two seconds makes an aircraft carrier one of t...
For centuries the rib-cracking art of Muay Thai has driven fighters to master the weapons of the trade - fists, elbows, knees and feet - and lured foreigners who thought they were tough enough to comp...
America is constantly on the move. But much of this progress wouldn’t be possible without the nation’s network of interstate highways – crucial routes that are unfortunately being outgrown by heavy tr...
Captain Robert Falcon Scott never intended for his journey to the South Pole to be his last days on Earth. But, in a race of epic proportions between this Englishman and Norwegian Amundsen in 1912, li...
Another four tales of murder and horror told through the eyes of the men who accepted the challenge of solving them and bringing the criminal responsible to justice. Using high-quality drama sequences...
Resembling small aircraft carriers, warships are designed to unload troops onto hostile shores. For hundreds of young, recently trained men and women aboard the USS Tarawa, what does it mean to be dep...
Travel to a far corner of Ethiopia with Franck Tessier and Irene Margaritis, two professors with a fascination for volcanoes and red-hot adventure. Their plan is to descend into Erta’Ale, a volcano wi...

Leaving 24-hour buffets, deck-side cocktail parties and peppy cruise activity directors to "tamer" ships, this documentary offers an exclusive look at some of the coolest working vessels in the world....
The story of two off-road racers, on two very different paths, to one distant finish line. Ryan Millen is the 23-year-old son of New Zealand off-road racing legend Rod Millen. Kevin Necessary is a 36-...
Hydro Tech brings the audience a dramatic, exciting new series about deep-sea exploration, marine adventure and the latest hydro technology. We’ll be delving into a whole range of worlds - from sub-ci...
Adventurer Mark Anstice and journalist Olly Steeds immerse themselves with the Machigenga tribe in Peru. Surrounded by jungle and a picturesque river, Mark and Olly immerse themselves fully in Machige...
Another four tales of murder and horror told through the eyes of the men who accepted the challenge of solving them and bringing the criminal responsible to justice. Using high-quality drama sequences...
Each day, hundreds of thousands of individuals access the internet to make sexual contact with each other without ever having met eye-to-eye or having said a simple hello. The internet has actually re...
Seikkailusarjassa seurataan neljän miehen ja yhden naisen vaellusta historiallisella Klondiken kultakuume –reitillä, jota käytettiin vuonna 1897. Viisikko suorittaa urakkansa samoilla ehdoilla kuin sa...
“Elvis – Presleyn perheen näkökulma” sisältää Elvis Presleyn entisen vaimon Priscilla Beaulieu Presleyn ja heidän tyttärensä Lisa Marie Presleyn hyvin henkilökohtaisia haastatteluja. Ohjelma sisältää ...
Kokis on tuotemerkki, joka on nyt vaikeuksissa. Yhtiötä on syytetty sokerijuomien aiheuttamasta liikalihavuudesta, ja nyt jotkut koulut kieltäytyvät tilaamasta kokista. Amerikassa jopa Kalifornian kuv...
Dokumenttisarjassa vieraillaan linnoissa ympäri maailmaa ja pyritään antamaan realistisempi kuva kuninkaista, jotka on ajan mittaan unohdettu. Tarkastelun kohteina ovat kuuluisat Meissenin linna Saksa...
Isolla-Britannialla on enemmän merenkulun historiaa haudattuna meren syvyyksiin kuin missään muualla maapallon päällä. Sen syvänmeren laivahylyt ovat vedenalaisten tutkimusten kultaa ja yhtä lailla ha...
Marc Forster on eräs Hollywoodin suosituimmista ohjaajista. Hän oli 30-vuotias ohjatessaan kansainvälisen jymymenestyksen Monster’s Ball, joka toi Halle Berrylle ensimmäisen Oscarin. Sen jälkeen Forst...
Iwo Jima oli yksi hurjimmista taistelukentistä Yhdysvaltojen ja Japanin ottaessa yhteen toisessa maailmansodassa. Sotiminen tällä pienellä Tyynenmeren saarella alkoi helmikuussa 1945 ja kuukauden kest...
Arkeologit ovat tehneet vaikuttavan löydön Keski-Egyptin aavikolla. He ovat kaivaneet esiin muinaisen hautausmaan, johon on haudattu tuhat faraon kadonneen pääkaupungin Amarnan asukasta. Miksi tämä ma...
Edvardiaanisen ajan ensimmäisinä vuosina piti osa maailman rikkaimmista ihmisistä Britanniaa kotimaanaan. Edvard VII:n mieltymys elämän pieniin turhamaisuuksiin sai aikaan muoti-ilmiön: kaupankäynnill...
“Elvis – Presleyn perheen näkökulma” sisältää Elvis Presleyn entisen vaimon Priscilla Beaulieu Presleyn ja heidän tyttärensä Lisa Marie Presleyn hyvin henkilökohtaisia haastatteluja. Ohjelma sisältää ...
Kokis on tuotemerkki, joka on nyt vaikeuksissa. Yhtiötä on syytetty sokerijuomien aiheuttamasta liikalihavuudesta, ja nyt jotkut koulut kieltäytyvät tilaamasta kokista. Amerikassa jopa Kalifornian kuv...
Impressionisteista on muodostunut länsimaisen maalaustaiteen supertähtiä. Manet, Monet, Renoir, Degas, Toulouse-Lautrec ja Cézanne sekä postimpressionistit, kuten Gauguin ja Van Gogh, ovat kaikille tu...

Kaksi britannialaista johtavaa arkeologia ja maailmankuulua Stonehenge-asiantuntijaa, professori Tim Darvill ja professori Geoff Wainwright, uskovat ratkaisseensa lopulta maailman tunnetuimman kiviymp...
Tässä dokumentissa nähdään poikkeuksellinen tapaaminen Dalai Laman kanssa. Nobelin rauhanpalkinnon saaja, maanpaossa elävä Tiibetin hengellinen johtaja kertoo henkilökohtaisesta elämästään. Hän tuo es...
Kesäkuun 2. vuonna 1953 prinsessasta tehtiin kuningatar. Kuningatar Elisabet II:n kruunajaiset Lontoon Westminster Abbeyssa olivat siihen mennessä loisteliain kuninkaallinen seremonia mitä Britanniass...
Yksikään toinen sivilisaatio ei käyttänyt niin paljon rahaa ja energiaa saattaessaan kansalaisiaan – erityisesti kuninkaallisia – matkalle tuonpuoleiseen kuin muinaiset egyptiläiset. Etuoikeutetut kan...
Seikkailusarjassa seurataan neljän miehen ja yhden naisen vaellusta historiallisella Klondiken kultakuume –reitillä, jota käytettiin vuonna 1897. Viisikko suorittaa urakkansa samoilla ehdoilla kuin sa...
Miljoonien palvoma ja rakastama Elvis Presley kuoli 17. elokuuta 1977 yksinäisenä ja lähes pennittömänä. Ohjelma, jossa haastatellaan Memphisin mafiaksi kutsuttuja Elviksen pitkäaikaisia ja läheisiä y...
Tämä dokumentti kertoo pienen, hobittimaisen luurangon löytymisestä Floresin saarelta Indonesiasta vuonna 2003. Ohjelmassa kerrotaan katkerasta tieteellisistä väittelyistä, joka seurasi hämmentäviä tu...
Impressionisteista on muodostunut länsimaisen maalaustaiteen supertähtiä. Manet, Monet, Renoir, Degas, Toulouse-Lautrec ja Cézanne sekä postimpressionistit, kuten Gauguin ja Van Gogh, ovat kaikille tu...
Impressionisteista on muodostunut länsimaisen maalaustaiteen supertähtiä. Manet, Monet, Renoir, Degas, Toulouse-Lautrec ja Cézanne sekä postimpressionistit, kuten Gauguin ja Van Gogh, ovat kaikille tu...
Kaksi britannialaista johtavaa arkeologia ja maailmankuulua Stonehenge-asiantuntijaa, professori Tim Darvill ja professori Geoff Wainwright, uskovat ratkaisseensa lopulta maailman tunnetuimman kiviymp...
Kesäkuun 2. vuonna 1953 prinsessasta tehtiin kuningatar. Kuningatar Elisabet II:n kruunajaiset Lontoon Westminster Abbeyssa olivat siihen mennessä loisteliain kuninkaallinen seremonia mitä Britanniass...
Double BAFTA award-winning series Michaela's Wild Challenge, is a series of extraordinary wild challenges that tests the ingenuity and courage of the three presenters, from kissing one of the biggest ...
Voyage to the dynamic forefront of science and technology, while being transported into a sensational world of sight, sound, and movement. Ride on the backs of Earth's most charismatic creatures - wha...
The Vervet monkey is one of Africa's most versatile and widespread primates - so much so that this endearing cheeky monkey has now forsaken its wild habitat for suburban South Africa. Instead of liana...
This series chronicles the lives of the cheetah cubs at the centre located amongst the vineyards outside Stellenbosch to their placement on the farms, spending a year with this unique conservation tea...
A unique and moving observational documentary series that explores everyday life at two of the UK’s busiest animal re-homing centres. Following the cute and cuddly as well as the heartbreaking moments...
In West Madagascar, far from civilisation, lies the Karindy Forest. Strange animals live here, animals that belong to the family of monkeys. Because of their nocturnal lifestyle and their odd appearan...

ANIMAL PARK goes behind-the-scenes at Longleat historic stately home, 9000 acre estate & safari park – and the family seat of the charismatic Lord Bath. Presented by Kate Humble & Ben Fogle, the show ...
This documentary presents an almost incredible phenomenon that takes place every year right outside our front door but nevertheless is almost unknown - the long distance flights of the butterflies. St...
Some animals have always fascinated mankind for their mystery and power. Elephants, crocodiles, snakes, apes, big cats and sharks are feared as enemies in some cultures and admired as super beings in ...
This series chronicles the lives of the cheetah cubs at the centre located amongst the vineyards outside Stellenbosch to their placement on the farms, spending a year with this unique conservation tea...
A unique and moving observational documentary series that explores everyday life at two of the UK’s busiest animal re-homing centres. Following the cute and cuddly as well as the heartbreaking moments...
The meadow: a sea of colour and fragile shapes home to countless varieties of flowers, herbs, grasses and insects, as well as a few larger beasts. Realised on an HD cam with special lenses, luxurious ...
Heart-warming and informative series following the extraordinary stories of animal pregnancies and births. From courting to pregnancy, birth to parenting, Zoo Babies reveals the remarkable biology of ...
Lying off the coast of the South of England on an island measuring just 22 miles from east to west and 13 from North to South are a collection of 29 exotic ‘big cats’…. The Isle of Wight Zoo is home t...
Underbelly: A Tale of Two Cities is a compelling drama based on real events that took place between 1976-1986. The series explores how two men ‘Aussie’ Bob Trimbole (Roy Billing) and ‘Kiwi’ Terry Clar...
When Europol Agent Tom Brindle is called to Barcelona, Spain, to track down the notorious serial killer known as Pygmalion, he makes a startling discovery. DNA found near the body at the latest crime ...
Ex-cop, Richard Treloar, is losing it. His long term relationship with fellow detective, Helen Wilson, is over and the police psychologist he's been seeing doesn't seem to be moving any closer to gett...