Viasatin tarjonnasta löydät takuulla elokuvan, joka on juuri sinun makuusi - ympäri vuorokauden. Näet vuosittain noin 300 ensi-iltaelokuvaa, keskimäärin kuusi ensi-iltaa viikossa. Kymmenen kanavaa täynnä upeita elokuvia, uusimmista kassamagneeteista rakastettuihin klassikoihin.
Trilleri neljästä henkilöstä, jotka luulevat osallistuvansa psykologiseen tutkimukseen mutta huomaavatkin sekaantuneensa hallituksen salaiseen ohjelmaan, joka piti lakkauttaa aikaa sitten. USA 2009.
Montylla on vuorokausi aikaa, ennen kuin hän joutuu seitsemäksi vuodeksi vankilaan. Monty hyvästelee entisen elämänsä, yrittää paikata välit isäänsä ja viettää aikaa kahden vanhan ystävänsä kanssa.
Asetelma on seuraava: USA:n suurimman aseimperiumin perillinen Liberty Wallace on sidottu käsiraudoilla hot dog -kärryyn, kärryssä on pommi, ja katkeroitunut Joe tähtää Libertyä aseella.
On vuosi 2004, ja aikamatkustus on tuonut tullessaan uudenlaisia rikollisia. Max Walker (Jean-Claude Van Damme) jahtaa korruptoitunutta senaattoria, jolla on kyky muuttaa historiaa. USA/Japani 1994.
Amerikkalainen draama vuodelta 1993. Los Angelesin getossa asuva Caine Lawson yrittää pyristellä eroon alueen karuudesta ja kiusauksista saadakseen paremman elämän.
Palkkatappaja Léon asuu vuokrakämpässä New Yorkissa. Naapurissa asuva 12-vuotias Mathilda koputtaa eräänä päivänä hänen ovelleen. Tytön koko perhe on murhattu. Léon päästää tytön vastentahtoisesti sis...
Rajavartijana Meksikon rajalla työskentelevän Michael Dixonin (Cuba Gooding Jr.) onnellinen elämä mullistuu tässä trillerissä, kun hän törmää sattumalta entiseen jengiinsä. USA 2008.
Hongkongilainen rikosdraama (2005), joka kertoo rikollisjärjestön sisäisistä demokraattisista vaaleista. Vastakkain on kaksi hyvin erilaista ehdokasta.
Hongkongilainen rikosdraama vuodelta 2006. Vaalit lähestyvät, ja triadin nykyinen johtaja Lok saa vastaansa kummipoikansa. Samaan aikaan Jimmy yrittää laajentaa bisneksiään manner-Kiinassa.