Viasatin tarjonnasta löydät takuulla elokuvan, joka on juuri sinun makuusi - ympäri vuorokauden. Näet vuosittain noin 300 ensi-iltaelokuvaa, keskimäärin kuusi ensi-iltaa viikossa. Kymmenen kanavaa täynnä upeita elokuvia, uusimmista kassamagneeteista rakastettuihin klassikoihin.
Eräs mies löydetään puukotettuna. Häneltä on lisäksi leikattu kasvot. Vaimo kertoo, että heidän avioliittonsa oli onnellinen ja että heidän ovellaan kävi ennen murhaa salaperäinen ulkomaalainen.
Norjalainen koko perheen elokuva 2009. Aina yhtä optimistisella Egonilla on uusi suunnitelma: hän suostuttelee ystävänsä ostamaan öljyosakkeita. Samalla hän jahtaa eräitä huijareita.
Draamakomedia pikkukaupungissa asuvasta 19-vuotiaasta Minnasta, joka yrittää löytää oman paikkansa maailmassa ja janoaa suurta rakkautta. Minna ihastuu autokoulunopettajaansa. Ruotsi 2005.
Komedia pikkukaupungin poliisiasemasta, joka uhataan lakkauttaa vähäisten rikosten vuoksi. Neuvokkaat poliisit päättävät tehdä asialle jotain. Pääosissa Fares Fares ja Torkel Petersson. Ruotsi 2003.
Tanskalainen komedia vuodelta 2008. Isän lompakko varastetaan. Lompakossa on toimiston porukan voitokas veikkauskuponki. Muilla perheenjäsenillä on omat ongelmansa.
Draamakomedia pikkukaupungissa asuvasta 19-vuotiaasta Minnasta, joka yrittää löytää oman paikkansa maailmassa ja janoaa suurta rakkautta. Minna ihastuu autokoulunopettajaansa. Ruotsi 2005.
Tanskalainen animaatio 2008. Kastemato Aaro haaveilee, että voisi jättää tylsän elämänsä ravintoketjun häntäpäässä ja ruveta vaikka rocktähdeksi. Eräänä päivänä hän löytää isänsä vanhan discolevyn.
Tanskalainen komedia vuodelta 2008. Isän lompakko varastetaan. Lompakossa on toimiston porukan voitokas veikkauskuponki. Muilla perheenjäsenillä on omat ongelmansa.
Josef Faresin ohjaama draama sisällissodan repimässä Libanonissa asuvasta Zozosta, joka menettää eräänä päivänä perheensä. Hänen on yritettävä yksin päästä vieraaseen maahan, Ruotsiin. Ruotsi 2005.
Norjalainen koko perheen elokuva 2009. Aina yhtä optimistisella Egonilla on uusi suunnitelma: hän suostuttelee ystävänsä ostamaan öljyosakkeita. Samalla hän jahtaa eräitä huijareita.
Josef Faresin ohjaama draama sisällissodan repimässä Libanonissa asuvasta Zozosta, joka menettää eräänä päivänä perheensä. Hänen on yritettävä yksin päästä vieraaseen maahan, Ruotsiin. Ruotsi 2005.
Ingmar Bergmanin draama vuodelta 1962. Leskeksi jääneen papin usko horjuu, ja hän yrittää löytää taas rakkauden ja uskon tarkoituksen keskustelemalla uskovien ja uskomattomien kanssa.