Viasatin tarjonnasta löydät takuulla elokuvan, joka on juuri sinun makuusi - ympäri vuorokauden. Näet vuosittain noin 300 ensi-iltaelokuvaa, keskimäärin kuusi ensi-iltaa viikossa. Kymmenen kanavaa täynnä upeita elokuvia, uusimmista kassamagneeteista rakastettuihin klassikoihin.
Tositarina norjalaisesta 2. maailmansodan aikaisesta vastarintaliikkeen taistelijasta Max Manusista, joka oli tärkeä sabotoija. Hän kamppaili myös henkilökohtaisia ongelmia vastaan. Norja/Tanska 2008.
Ruotsalainen toimintakomedia 1988. Kemianopettaja Connya syytetään huumeiden hallussapidosta. Hän joutuu vankilaan, jossa eräs jengi pakottaa hänet osallistumaan suunnitelmiinsa.
Lappiin sijoittuva koko perheen seikkailuelokuva (2006) Sallasta, joka yrittää pelastaa susilauman salametsästäjiltä ja saa tietää totuuden itsestään. Rooleissa mm. Peter Franzén ja Vuokko Hovatta.
Norjalainen draama vuodelta 1982. Kaksi täysin erilaista miestä huomaa jakavansa saman naisen. He eivät kuitenkaan kerro naiselle tietävänsä asiasta vaan jatkavat vanhaan malliin.
Viktor joutuu tanskalaiskomediassa pahoihin velkoihin. Niinpä hän ilmoittaa itsensä ja Anjan television hääohjelmaan, jonka palkintona on häät ja miljoona Tanskan kruunua - salaa Anjalta tietenkin!
Lappiin sijoittuva koko perheen seikkailuelokuva (2006) Sallasta, joka yrittää pelastaa susilauman salametsästäjiltä ja saa tietää totuuden itsestään. Rooleissa mm. Peter Franzén ja Vuokko Hovatta.
Ruotsalainen draama vuodelta 2008. Micka on itsenäinen uranainen, jolla ei voisi mennä paremmin. Sitten hän rakastuu naapurissa asuvaan Danneen, jossa ei ole mitään trendikästä.
Viktor joutuu tanskalaiskomediassa pahoihin velkoihin. Niinpä hän ilmoittaa itsensä ja Anjan television hääohjelmaan, jonka palkintona on häät ja miljoona Tanskan kruunua - salaa Anjalta tietenkin!
16-vuotias Bea käy koulua Oslossa, toimittaa koulun lehteä ja on kaveripiiristään ainoa, joka on vielä neitsyt. Sitten Bea rakastuu Danieliin, ylintä luokkaa käyvään fiksuun ja lahjakkaaseen oppilaase...
Draama lottien vaiheista talvi- ja jatkosodassa kolmen nuoren naisen silmin kerrottuna. Rooleissa mm. Laura Birn, Pertti Sveholm ja Anna Pohjola. Suomi 2005.
Parhaat kaverukset Roro ja Mans hoitavat työkseen kaupungin puistoja, ja päivät kuluvat leppoisasti. Yhtäkkiä Mansille tulee potenssiongelmia, ja Roro tajuaa, että hänellä on viikon päästä häät täysin...